Nyt on taas eletty tässä tovi jännän äärellä! Kolme viikkoa sitten maanantaina sain taas uuden matchauksen, en ehtiny lukee perheen hakemustakaan edes loppuun ennen, kun perheen äiti laitto jo mulle sähkärii. Rupesin käymää heti ihan kierroksilla, koska siihen asti vaan yks perhe oli vastannu mun viestii ja nyt mä sain heti viestin perheeltä! Sovittiin siinä sitten, että puhutaan puhelimen välityksellä samana iltana. Jännitin ihan kamalasti! Vaikka olikin jotain ongelmii yhteydes välillä, me puhuttiin silti yli tunti. Lopputulos oli parempaakin parempi, mä sain uuden perheen! Kikattelin ittekkseni tosi pitkään viel puhelun jälkeen, mulla kesti tosi pitkää ymmärtää et mun ei tarvii lähtee takasin kotiin, vaan voin jäädä vielä tänne. Perheen ja järjestön piti hoitaa jotain paperijuttuja ennen, kun mä pääsisin muuttamaan perheeseen. Lauantaina mun oli alunperin tarkotus muuttaa. Musta tuntu et aika vaan mateli ja mateli mut tavallaan aika meni kans tosi nopeesti, koska oli mitä odottaa. Toisaalta en olis jaksanut millään odottaa enää ollenkaan, olisin vaan halunnut pakata kamat kasaan ja lähteä heti!
Viikonloppuna sain tietää et muuttasin vasta maanantaina tai tiistaina. Ei se sinänsä haitannut, koska yks aupaireista kuka asusti myös samassa huushollissa oli menossa kattomaan Kolumbian futispeliä lauantaina. Liityin seuraan ja yhdessä lähdettiin kohti jotain kapakkaa Kolumbialaisella alueella. Musta oli tosi kivaa kattoo futista siellä, koska ko. laji oli pitkään rakas harrastus! Vaikka kaikki muut paitsi mä oli espanjankielisii mä nautin silti joka hetkestä. Kielimuuri ei haitannut, säännöthän pysyy samana kielestä huolimatta. Oli hauskaa, kun joka kerta Kolumbian tehdessä maalin kaikki sekos ihan kokonaan ja muutenkin oli tosi hyvä fiilis kaikilla koko pelin ajan. Pelin jälkeen jäätiin paikan päälle vähäksi aikaa ja lähdettiin kävelemään takasin kotiin.
Toissaviikon tiistaina vihdoinkin koitti se päivä kun mä muutin! Koko aamupäivän mua stressas ihan kamalasti, kun en tiennyt oikein et monelta mä matkaisin. Ja koska mä matkustin junalla, tottakai stressasin et mihin mä saa sit tungettua mun matkalaukut ja onnistunko jäämään pois oikealla asemalla ja miten mä tunnistaisin perheen jne jne. Mä vihaan tätä puolta ittessäni, että stressaa ihan joka ikistä pienintäkin asiaa. Mut onneksi matka meni hyvin ja onnistuin selviämään ehjänä kappaleena kaikkine romppeineni uuteen kotiin. Tää alue on tosi ihana ja perhekin tottakai ihan mahtava! Tääl on paljon metsää ja meriki iha kivenheiton pääs, mulla on tosi kotonen olo täällä.Mun uusi LCC tuli heti keskiviikkona käymään ja käytiin muutamia asioita läpi. Lauantaina mentiin aupairien kesken ajamaan kartinkia. Mulle selvisi, että porukassa oli toinenkin suomalainen. Oli tosi mukavaa pitkästä aikaa kasvotusten puhua suomea toisen kanssa! Harmi vaan, että neidin matkustuskuukaisi alkoi kohta.
Pikkuhiljaa arki rupes rullaamaan. Välillä tuntu kummiskin, että mikään ei onnistu ja en osaa mitään. Kävin taas välilllä koti-ikävänkin puolella silloin, kun kaikki tuntui menevän huonosti. Päivä päivältä kuitenkin alkoi tulla parempi fiilis ja onnistumisten kautta en enää kauheesti kaipaa kotiin. Kuitenkin välillä on vähän epävarma olo kaikesta, mut siihen löydän vaan sen selityksen että kaikki on vielä kummiskin suht uutta ja ekassa perheessä kaikki piti olla täydellistä ja täydellisyyden yli, mitään en tehnyt siellä oikein. Tai ainakin musta tuntu siltä. Täällä ollessa pääsin aika äkkiä ajamaan autoa. Aluksi mua jännitti ja pelotti ihan kamalasti!! Mutta vähän aikaa ajettuani pääsin jännityksestä ja pelosta yli ja aloin taas tykkäämään ajamisesta. Sen jälkeen olenkin ajanut melkein joka päivä!
Lauantaina 28.6. tehtiin neljän aupairin kanssa extempore matka Washingtoniin. Mitään ei suunniteltu etukäteen, päätettiin vain että nyt mennään! Kaikki muut tulivat Philadephian läheltä, joten mä matkasin Washingtoniin yksin. Ensin menin metrolla Metro Centeriin ja sieltä jatkoin toisella metrolla Union Stationille, missä mun kaverit jo odotti. Mua jännitti aika paljon koska oon tosi hyvä eksymään. Mut toisaalta olin tosi innoissani reissusta! Ensin me ostettiin 48h liput turistibussiin. Lyhyesti sanottuna me "juostiin" ympäri kaupunkia, nähtävyydestä nähtävyyteen melkein koko viikonlopun ajan. Joskus neljän ja viiden välillä iltapäivällä me aloitettiin googlettamaan halpoja majapaikkoja, lopulta päädyttiin Washington's international student centeriin vai mikä lie nimeltä olikaan. Siellä sattui olemaan viisi vapaata sänkyä! Koska me tavallaan missattiin viimenen turistibussi, me käveltiin yöpymispaikkaan melkein tunti. Illalla käytiin safkaamassa ensin Mäkkärissä ja myöhemmin "oikeessa" ravintolassa. Muuten me käveltiin kahteen asti yöllä kadun pätkää parin korttelin verran edes takaisin, eihän me alaikäset minnekkään päästy... Välillä ihmiset tuli puhumaan meille, mikä musta oli kivaa. Sunnuntaina aamulla luovutettiin huoneet heti kahdeksalta. Ei me muualla pysähdytty, kuin lentokone/avaruusmuseossa, Madame Tussaudissa (mikä on mun mielestä paljon huonompi (ja pienempi), kuin Lontoossa) ja Valkosella talolla. Muuten istuttiin turistibussissa ja katseltiin uusia ja lauantailta tuttuja maisemia.
Muuten ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Muutaman kerran ollaan käyty hostperheen kanssa uima-altaalla ja rannalla. Jeeeee en ole enää yhtä valkoinen, kuin lumi!! Iho on tosin palanut muutamaan otteeseen, vaikka oon lätränny aurinkorasvan kanssa päivät pitkät... Aika on menny ihan kauheen nopeesti, oon ollu Jenkeissä kohta jo 2kk, saa nähä menekö loppuvuosi yhtä nopeesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti